|
Koulutus
Sielunhoidon peruskoulutus
Peruskoulutuksen sisältö
Koulutusmaksut
Koulutusten aikataulut 2010
Kursseille hakeminen
Sielunhoidon täydennyskoulutus
Sielunhoidon peruskoulutus
Sielunhoidon peruskoulutus on tarkoitettu SISÄISESTÄ PARANEMISESTA, SIELUNHOIDOSTA JA KRISTITTYNÄ KASVAMISESTA KIINNOSTUNEILLE. Opetuksesta hyötyvät kaikki paranemista haluavat ja ihmissuhdetaitoja tarvitsevat.
Koulutus koostuu neljästä opetusjaksosta sisältäen luentoja, pienryhmätyöskentelyä, kotitehtävien tekemistä ja käytännön sielunhoitotilanteiden seuraamista. Opiskelijoilla on pienryhmissä mahdollisuus kertoa kokemuksistaan opetuksessa esitettyjen asioiden vaikutuksista omassa elämässään. Rukousryhmässä harjoitellaan myös sielunhoidollisten periaatteiden soveltamista. Ryhmä tarjoaa jäsenilleen tilaisuuksia vastaanottaa rukousta sekä kokea parantavaa yhteyttä.
Sielunhoidon koulutusmateriaalin on kehittänyt amerikkalainen pastoripariskunta John ja Paula Sandford yhdessä Elijah Housen kansainvälisen henkilökunnan kanssa (ks. www.elijahhouse.org). Opettajina toimivat suomalaiset ja kansainväliset Elijah House -kouluttajat. Opetushenkilökunta.
Koulutusta järjestetään sekä intensiiviviikkoina että arki-iltoina ja viikonloppuisin. Opetus toteutetaan luennoitsijan antamana lähiopetuksena tai audiovisuaalisesti. Koulutuksen aikatauluja ja paikkaa voidaan sovittaa ryhmän tarpeiden mukaan.
Peruskoulutuksen sisältö (kukin jakso 2 opintoviikkoa)
Sielunhoidon perusopetuksen koulutusmateriaali uudistuu. Perusopetuksen jaksot ovat itsenäisiä opetuspaketteja, joista jokaisen jakson voi opiskella omaa tahtiaan, mutta järjestyksessä alkaen 1. jaksosta.
I Jakso: Muuttumisen mahdollisuudet
Elijah House -sielunhoidon raamatulliset perusteet
Kristillisen sielunhoidon osatekijät
Perusluottamus
Tunteiden ilmaiseminen
Katkerat juuret
Anteeksiantaminen
Anteeksipyytäminen, parannuksenteko ja hyvitys
Isän ja äidin kunnioittaminen
Millainen käsitys sinulla on Jumalasta?
Kivisydän ja sisäiset valat
Suorituskeskeisyys
Parantavan elämäntavan osa-alueet
II Jakso: Muuttumisen esteiden ylittäminen
Sielunhoidolliset taidot 1: Kunnioittava kuunteleminen ja ymmärtäminen
Sielunhoidolliset taidot 2: Kuunteleva rukous
Hengellinen kapinointi
Kieltäminen
Käänteinen vanhemmuus ja puolison korvike
Henkilökohtaiset ja yhteisölliset linnakkeet
Taakankantaminen
Seksuaalista kehitystä haavoittavat kokemukset
Tavallisimmat virheet sielunhoidossa
Terveet ja vääristyneet auktoriteettisuhteet
Päästä irti vanhasta ja vapaudu sellaiseksi kuin Jumala sinut tarkoitti
Tunnistatko rakkauden?
Kolmannella ja neljännellä jaksolla käsitellään sielunhoitoon liittyviä erityiskysymyksiä, esimerkiksi riippuvuuksia, masennusta, loppuun palamista, emotionaalista väärinkohtelua ja seksuaalista hyväksikäyttöä.
Koulutusmaksut vuonna 2010:
Monimuotokurssi (opetus pääosin DVD-opetuksena) 305 € (varhaisen hakemisen hinta 280 €) / jakso.
Intensiivikurssi 350 € (varhaisen hakemisen hinta 320 €) / jakso.
Edellä mainittujen hintojen lisäksi maksetaan ilmoittautumismaksu 20 € hakeuduttaessa sielunhoidon peruskoulutuksen 1. jaksolle.
Tilauksesta järjestettävien koulutusten maksut sovitaan erikseen.
Koulutusten aikataulut 2010
Sielunhoidon peruskoulutuksen 1. jakso
järjestetään Helsingissä monimuotokurssina perjantai-iltaisin ja lauantaisin syksyllä 2010 (8.-9.10, 29.-30.10, 19.-20.11 ja 10.-11.12.2010). Esite.
Opiskelijoilta saatua palautetta aikaisemmilta 1. jaksoilta
Ennakkotieto: Sielunhoidon peruskoulutuksen 2. jakso järjestetään monimuotokurssina keväällä 2011 Helsingissä. Lisätietoa kesän 2010 aikana.
Ennakkotieto: Sielunhoidon peruskoulutuksen 3. jakso järjestetään vuonna 2011.
Muutokset ohjelmassa ja ilmoitetuissa aikatauluissa mahdollisia. Koulutusten tarkemmat tiedot Suomen Elijahin kotisivuilta www.elijah.fi
Sielunhoidon täydennyskoulutus
Suomen Elijah ry:n sielunhoidon peruskoulutuksen käyneille henkilöille tarjoamme sielunhoidon täydennyskoulutusta.
Kursseille hakeminen
Koulutukseen osallistujat valitaan hakemusten perusteella. Hakukaavakkeet tilattavissa Suomen Elijah ry:n toimistosta. Hakuprosessia on yksinkertaistettu. Uudet hakuohjeet ja hakukaavake tulostettavissa myös sähköisesti. Täytetyt hakemukset toimitetaan ohjeiden mukaan Suomen Elijah ry:n toimistolle.
Suomen Elijah ry
Intiankatu 3
00560 Helsinki
09-541 7557, 040-593 2335 (ti, ke, to klo 9-12)
elijah(a)elijah.fi
|