Ristin voimalla
Hengellä ja Sanalla
Työtä perheiden
parantumiseksi ja
uudistumiseksi

Etusivu

Suomen Elijah ry

Suomen Elijah ry tekee kristillistä sielunhoitotyötä. Yhdistys on perustettu vuonna 1994.

Yhdistyksen tavoitteena on

  • välittää sisäistä parantumista ihmisille, perheille ja yhteisöille
  • auttaa ihmisiä löytämään paikkansa elämässä
  • tukea seurakuntien sielunhoitotyötä yhteiskristilliseltä pohjalta.


Tarjoamme
    sielunhoidon koulutusta,
    seminaareja,
    sielunhoitoa ja sielunhoitoterapiaa sekä
    koulutukseen liittyvää kirjallisuutta ja äänitteitä.

Yhdistyksellä on toimintakeskus Helsingin Toukolassa.

Teemme yhteistyötä seurakuntien ja muiden toipumistyötä tekevien järjestöjen kanssa mm. järjestäen sielunhoitokoulutusta ja seminaareja ja vieraillen opettamassa eheytymisteemasta. Suomen Elijah on Suomen ACC ry:n (Association of Christian Counsellors) perustajajäsen. Suomen Elijah toimii aktiivisesti kansainvälisessä Elijah House –verkostossa.

AJANKOHTAISTA


UUTUUSKIRJA



Juuriin ulottuva rukous

Rob Morrissetten kirjoittama Juuriin ulottuva rukous -kirja tarjoaa käytännöllisen katsauksen siihen, miksi jotkut ongelmamme ilmenevät aina uudelleen, vaikka kuinka päätämme sanoutua niistä irti. Kirjassa kuvaillaan sitä, miten nykyisten ongelmiemme juuret ovat aiemmissa selvittämättömissä ja usein tunnistamattomissa asioissa. Juuriin ulottuva rukous tarjoaa näkökulmia siihen, miten mahdollisia juurisyitä tutkitaan, miten niihin liittyvät tunteet ja omat reaktiot tunnistetaan ja tunnustetaan ja tuodaan Kristuksen ristille, ja mitä sitten tapahtuu. Kirjassa on useita rohkaisevia todistuksia kirjan ohjeita noudattaneiden henkilöiden elämästä! Juuriin ulottuva rukous on erinomainen teos niille, jotka etsivät käytännön apua itselleen tai niille, joiden rinnalla he kulkevat. Sitä voidaan käyttää myös opiskeluun ryhmässä. Kirjan kannet

Kirja on ostettavissa tai tilattavissa Suomen Elijah ry:stä hintaan 18 €.



Työn hedelmiä

Yhteistyön hedelmiä:
C.A.R.E. -lehti 1/2010
C.A.R.E. -lehti 1/2009
C.A.R.E. -lehti 1/2008

 

 

FI EN


Prayer counselling and mentoring in English
PRAYER COUNSELLING IN ENGLISH
» read more